Asuntojen hinnoista ja Suomen tulevaisuudesta laman tuoman rakennemuutoksen myötä

Viime kuukausina julkisuudessa on kilvan koitettu rauhoitella ihmisiä, että taloustilanne on vakautumassa, ja taantuma on ohi. Myös asuntojen hintojen suurta laskua pelkääviä on koitettu rauhoitella väittämällä, että asuntojen hinnat eivät voi romahtaa. Valitettavasti todellisuus lyö kasvoihin tällaisia väittämiä, kuten Jyrki Kataisen viime talvisia "Ei koske Suomea!"-vakuutteluita.

Vuonna 1991, viime laman pahimpana vuonna, Suomen bruttokansantuote pieneni 7,6%. Tälle vuodelle on lupailtu vähintään 6%:n supistumista. Tosiasia kuitenkin on, että jos nykyvauhti jatkuu, BKT pienenee tänä vuonna 11%. Ja tässä laskelmassa ei ole huomioitu sitä, että loppukesästä talouden syöksylasku jyrkkenee. On merkille pantavaa, että Suomessa talonrakennus on ollut näin vähäistä viimeksi sotavuonna 1940.

Suurin osa suomalaisista asunnoista on ostettu ja ostetaan pankista otetulla lainalla. Viimeisen yli vuoden aikana on nähty 40%:n lasku myönnetyissä ja nostetuissa lainoissa, mikä näkyy ja tulee näkymään asuntojen kysynnässä ja myös hinnoissa.

Uskon asuntojen hintojen laskevan seuraavan vuoden - puolentoista aikana noin kolmanneksen puolentoistavuoden takaisesta tasosta, eli asuntojen hinnoissa on ilmaa 30%. Pääkaupunkiseudulla kuplaa on arvioni mukaan asunnon, sijainnista ja koosta, riippuen jopa yli 50%, kun taas maakunnissa heilutaan luokissa 15-25%. Koska hinnat ovat laskeneet jo 7%, niin alas tullaan vielä PK-seudulla noin 23% ja maakunnissa 8-17%.


Metsäsektorin alasajo ja sen seuraukset

Suomen metsäteollisuuden kapasiteetista olisi lähtenyt hyvien aikojen jatkuessakin puolet. Näin siksi, että 50-luvulta alkaen metsäteollisuus on koko ajan kasvattanut tuotantoa yli maamme metsien tuotantokyvyn. Luotettiin puuraaka-aineen tuonnin jatkuvuuteen itänaapurista. Hyvät ajat kuitenkin loppuivat. Venäjän puutullit toivat pisteen tälle kehitykselle, jonka seurauksena Suomessa oli vuonna 2006 yli 50% liikaa tuotantokapasiteettia suomalaisen puuraaka-aineen tuotantoon nähden.

Vaikka Venäjä lykkäsi tullimaksujen korotuksia, niin ne kuitenkin tulevat aikanaan, ja lama tuli joka tapauksessa. Suomen metsäteollisuus, joka muutenkin kamppailee korkeista tuotantokustannuksista johtuvien kannattavuusongelmien kanssa, joutui supistuslinjalle. Iso käsi alkoi harventaa, ja tulilinjalla olivat ja ovat ensin pienemmät tuotantoyksiköt, koska pienet yksiköt ovat suhteessa kannattamattomampia.

Hyvien aikojen jatkuessakin tämä leikkaaminen olisi Suomen paperi-, sellu-, ja sahatuotantolaitosten määrässä tehnyt noin 2/3 vähennystä, ja alan työpaikoissa noin -70% vähennystä. Nyt laman myötä kapasiteetista lähtee vähintään 60%. Ei nimittäin riitä se, että vain liikakapasiteetti leikataan pois, vaan pitää myös luoda puuraaka-aineen kysyntän niukkuutta, jotta raaka-aineen hinta ja sitä myötä tuotantokustannukset alenisivat.

Paperi- ja sellutehtaiden määrässä tämä tarkoittaa noin 70%:n vähennystä vuoden 2006 tasoon nähden. Saha- ja puunjalostuspuolella lähtee väliaikaisesti enemmänkin. Alan työpaikoista häviää ehkä jopa 80%.

Metsäteollisuuden varassahan elää kolmasosa Suomesta (huoltosuhde+alihankinta, yms. kerrannaisvaikutukset), joten -50% kapasiteetin vähennys olisi tarkoittanut, että leipä olisi lähtenyt joka tapauksessa 20%:lta suomalaisia (2/3 metsäalan työpaikoista). Jos vähintään 60% metsäalan kapasiteetista ja 80% sektorin työpaikoista lähtee, tarkoittaa se että työpaikat ja leipä häviävät 24%:lta suomalaisia. Siis ei pelkästään metsäsektorilla ja sen alihankkijoille työtä tekeviltä, vaan heidän perheiltään, ja sitä kautta ostovoiman ja verotulojen vähenemisenä palvelusektorilta, kunnista ja valtiolta. Kovat ajat ovat siis edessä.

24% suomalaisista tekee 1 210 000 suomalaista. Koska 2/3 tästä on työsskäyviä, tarkoittaisi tämä 400 000 työtöntä lisää. Nämä siis nykyisten 300 000 työttömän lisäksi. Siksi uskon, että parin vuoden viiveellä Suomessa tulee siis olemaan yli 700 000 työtöntä. Sen tilanteen yhteiskunnalliset seuraukset ovatkin sitten totaalisen karmeat.

Eli "Shit hits the fan and we can't stop it". Vai voisimmeko? Ehkä, mutta se edellyttää rajuun rakennemuutokseen sopeutumista, sekä rajua palkkojen ja elintason leikkausta.


Suomi massiivisen rakennemuutoksen kourissa

Suomi joutuu laman myötä sopeutumaan globaalin talouden aikaansaamaan massiiviseen rakennemuutokseen, ja sovittautumaan taloutensa ja yhteiskuntansa täysin uudelle tasolle. Suomen talouselämä ja suomalaisten elintaso ei sen seurauksena tule enää palaamaan samalle tasolle ja tilanteeseen, missä ollaan eletty viime vuosikymmenet. Kuinka taloudellisilta vaikutuksitaan Toiseen Maailmansotaan verrannollinen kriisi voisikaan saada aikaan mitään vähempää?

On turha kuvitella, että elintasomme ja taloutemme palaisivat nykyiselle tasolle päällä olevan kansainvälisen laman jälkeen. Näin siksi, että Suomessa ei tämän laman jälkeen enää liiemmälti ole kansainvälisestä talouden noususta suurta hyötyä irti ottavaa vientiteollisuutta, tai ei ainakaan samassa määrin kuin viime vuosikymmeninä, eli että sillä olisi kovin suuressa määrin kansantalouttamme kohottavaa vaikutusta. Erityisesti tämä koskee metsä- ja metalliteollisuutta.

Suomalainen vienti on perustunut pääomavaltaisiin teollisuudenaloihin, kuten metsäteollisuuteen ja metalliteollisuuteen. 90-luvulla myös elektroniikkateollisuuteen. Tällainen pääomavaltainen ja sijoittajaomisteinen suurteollisuus asettuu aina sinne, missä sillä on parhaat toiminta- ja kilpailuedellytykset. Suomi ei nykyisellään yksinkertaisesti tarjoa näitä edellytyksiä. Suomi on maa, joka on suhteellisen kaukana maailmanmarkkinoista, jossa on korkea verotus ja jossa on korkeat tuotantokustannukset.

Suomessa eletään sellaisen illuusion vallassa, että olisimme kilpailukykyinen yhteiskunta yrittäjyydelle. Todellisuudessa maastamme valuu koko ajan yhä enemmän yrityksiä ulkomaille, ja lisää yrityksiä ja työpaikkoja ei synny samaa tahtia. Eikä tämä koske vain isoja bisneksiä, tai vain ongelmallisia rakennemuutosalueita, vaan jopa yrittäjyyden kehdosta, Pohjanmaalta, valuu pieniäkin yrityksiä ulkomaille. Kuinka uusia yrityksiä voisi syntyäkään tilanteessa, jossa yrittäminen on kovin vaikeaa, ja sitä ahdistaa, veroista puhumatta, kankea byrokratia ja sääntöverkosto.

Suomineito on siis sairas. Sitä vaivaa ylipaino, suuri joukko huonosti voivaa tuottamatonta väkeä, joka koostuu lähinnä työttömistä ja eläkeläisistä. Samaan aikaan hyvin voivat vain jatkuvasti paisuneesta valtiollisesta-, kunnallisesta ja yksityisestä byrokratiasta elantonsa saavat virkamiehet ja toimihenkilöt, sekä tietenkin paljon huonompiin oloihin tottuneet elintasopakolaiset. Tyytymättömyys ja kapinahenki kasvavat koko ajan ihmisten huomatessa, että vallanpitäjät ja puolueet koittavat vain viivyttää romahdusta samaan aikaan kun petaavat lisää kultaisia kädenpurituksia ja suojatyöpaikkoja kavereilleen. Luodaan kokonaisia byrokratian ja palvelun aloja, jotka syövät yhteisestä kuormasta mutteivät tuota mitään kansantaloudelle, esim. turvapaikkabisnes. Kunnissa taas ollaan juututtu jatkuvaan rakenneuudistukseen ja tilaaja-tuottajamallien sorvaamiseen, joita varten luodaan uusia byrokraattisia elimiä ja virkakoneistoja (Esim. Oulussa perustettiin 7 uutta virkaa toimeen, jonka oli tarkoitus miettiä, miten kaupunki voisi säästää menoissaan. Tulos: saadut säästöt olivat vähemmän kuin uusien virkamiesten palkkaamiseen ja toimintaan kuluvat menot!).

Nyt alkanut massiivinen rakennemuutos tulee aiheuttamaan suurta yhteiskunnallista levottomuutta ja muutokset tulevat olemaan rajuja, ehkä jopa verisiäkin. Tilannetta pahentaa se, ettei meillä ole enää omaa valuuttaa, jota devalvoimalla voitaisiin helpottaa tilannetta, ja jakaa kurjuutta tasapuolisemmin. Vaihtoehto kun on palkkaleikkuri. Lisäksi meillä on valtava byrokratia ja virkamiesten joukko, eikä tämä kansanryhmä tule luopumaan asemastaan ja eduistaan ilman pakottamista, ehkä jopa rajuja yhteenottoja.

Kun Suomen asemaa ja elintasoa tarkastellaan pitkällä historiallisella tähtäimellä, on Suomalaisten elintaso aina ollut Virolaisten elintasoa matalammalla. Poikkeuksena on ollut Neuvostoliiton aika. Koko suomalainen elintaso on käytännössä rakennettu idän halvan öljyn ja puun varaan. Edessä on siis raju muutos. On mahdollista, että rakennemuutos tekee tyhjäksi kaiken sen työn kansallisen varallisuuden kasvattamiseksi, minkä sotien jälkeiset sukupolvet ovat tehneet. Ennen sotia virolaisilla oli korkeampi elintaso. Virolaisten etuna on ollut vahva maatalous ja asema Venäjän ja Keski-Euroopan merireitin välissä; pienet etäisyydet, sekä kotimaassa että ulkomarkkinoille, sekä tiheämpi asutus. Virolla ei kuitenkaan ole samoja raaka-aineresursseja kuin Suomella, ja Viron nykyinen elintaso on rakennettu suhteellisen paljon velalle, joten heilläkin on edessä elintason lasku. Näin ollen on mahdollista, että suomalaisten elintaso tippuu jonnekin nykyisen Viron tasolle. Virossa ihmisten keskipalkka on noin 500 euroa.

Miten helpottaa sopeutumista?

LEAP-instituutin laskelmien mukana maailmantaloudessa on näkyvissä nousua ensimmäisenä Europpan ydinalueilla, sekä suurissa raaka-aineita tuottavissa kehitysmaissa, ja sekin vasta vuoden 2012 loppupuolella. Tämä nousu näkyy ensin maataloudessa ja elintarviketeollisuudessa eli ruoantuontannon puolella, sekä raaka-aineiden kysynnässä.

Suomen valtiovalta tekisi mielestäni viisaasti, jos käytäisi nykyisen velkavetoisen elvytyspaketin suoman liikkumavaran suomalaisen maatalouden erikoistuotannon, elintarvike- ja kaivosteollisuuden tukemiseen ja tuotantoinvestointeihin, sekä niiden vaatimien liikenneinfrastruktuurien kuten rautateiden ja satamien rakentamiseen. Näin Suomi voisi päästä ensimmäisten joukossa hyötymään talouden noususta. Näin sopeuduttaisiin paremmin edessä olevaan rakennemuutokseen, ja estettäisiin suomalaisten elintason liian raju tippuminen. Kaivosala toisi lisäksi Itä- ja Pohjois-Suomeen tuhansia työpaikkoja korvaamaan osan metsäteollisuuden jälkeensä jättämästä työttömyydestä. Tällöin ehkä olisi myös varaa pitää jossain määrin kiinni kohtuullisella tasolla olevista julkisista sosiaali- ja terveyspalveluista, sekä opetuksesta.

Suoraan sanottuna: Jos käy hyvin, suomalaisten elintaso tippuu vain 70-luvun lopun tasolle, jos käy kehnommin, elintasomme tippuu 60-luvun alkupuolen tasolle.