Ihminen on parhaimmillaankin vain kakkaputki

Eija-Riitta Korholan ajatuksia herättävän kirjoituksen inspiroimana jatkan hänen viitoittamallaan ajatusten polulla, pohtien ihmisluonnon pimeitä puolia.

Ihminen ei tosiaankaan vain ole hyvä. Pikemminkin usein tuntuu, että ihminen on paha, ellei hänellä ole vakavia moraalisia yllykkeitä tai "porkkanoita" motivoimassa päinvastaiseen eli hyvään.

Yksi modernin humanismin ja myös marxilaisen humanismin pahimmista sudenkuopista on ulkoistaa paha pois ihmisestä, olosuhteiden, järjestelmän tai kulttuurin syyksi tai viaksi, kun tosiasia on, että kaikki paha saa alkunsa ihmisestä ja tehdään ihmisen toimesta. Toinen virhe on eräänlainen nihilismi, jossa pahan ja hyvän moraalinen ero vesitetään ja subjektivisoidaan, jolloin yksilön vastuu omasta pahuudesta kuitataan sillä, että pahaa tai hyvää ei ole olemassa.

Paha ei tule mistään ulkoavaruudesta. Pahuus on ihmisestä. Ufot eivät tappaneet kommunismin nimessä yli sataa miljoona ihmistä, eivätkä esi-isien kummittelevat henget saaneet aikaan holokaustia. Pahuus on syvästi inhimillinen ominaisuus, ja tässä mielessä pahuus on mitä erottamattomin osa ihmisyyttä negatiivisessa mielessä.

Tällöin myös ongelmaksi nousee ihmisyyden nostaminen jalustalle jonkinlaiseksi eettiseksi hyveeksi tai hyvän mittariksi. Nostaessamme ihmisyyden jalustalle, nostamme väistämättä myös ihmisessä olevan pahan jalustalle, vaikka kuinka emme sitä haluaisi.

Näin ollen on perin ihmeellistä ja käsittämätöntä, että ajatus ihmisestä vain hyvänä olentona elää vielä tänäkin päivänä, vaikka kirjoitettu historia, varsinkin mennyt vuosisata, on niin täynnä käsittämättömät mittasuhteet saavuttavaa pahuutta.

Kaikkein pahimmat hirveydet ovat aina tapahtuneet siellä, missä on kaikkein sinisilmäisimmin saarnattu ja uskottu ihmisen hyvyyttä. Helvetti on aina riistäytynyt valloilleen siellä, missä on rakennettu paratiisia maan päälle. Olisiko syytä ottaa tästä opiksi?

Mikään järjestelmä, aate tai moraalikoodi ei voi ihmisestä tehdä vain hyvää. Tälle realismille nojaavat ne filosofiat, ja ihmiskuvat, jotka tunnustavat pahan olevan osa ihmisluontoa, mukaan lukien ajatus perisynnistä.

Ihminen, joka ei halua nähdä pahaa itsessään, tai tunnistaa sitä totuutta, että sopivan tilaisuuden tullen sopivissa olosuhteissa hänestä itsestään voi tulla uusi Hitler tai markkiisi de Sade, eikä suhtaudu vakavasti omaan vastuuseensa, avaa ovet pahuudelle itsessään.

On sanottu, että ihminen voin vain hillitä pahuutta itsessään, ei poistaa sitä. Eräs henkilö lausahti osuvasti tästä ihmisen pahuudesta ja sen hillitsemisestä että "Ihmisen korkein moraalinen velvollisuus on pyrkiä olemaan viiden tuuman paskaputki, josta kuuden tuuman paska ei pääse läpi".

Abortti on murha, piste.

Yllä oleva otsikko ei ole kirjoittajansa subjektiivinen mielipide, vaan universaaliin ihmisarvoon perustuva, objektiivinen ja faktuaalinen toteamus.

Kaikilla Homo Sapiens -lajin jäsenillä on sama ihmisarvo. Myös sikiö on Homo Sapiens, riippumatta kehitysvaiheestaan, ja sikiön tappaminen on murha aivan kuten kenen tahansa ja minkälaisen tahansa ihmisen tappaminen.

Ihmisarvo on objektiivisesti vain ja ainoastaan kiinni siinä, että olemme kaikki samaa lajia. Jos ihmiasrvoa aletaan määritellä tai mitata millään muulla kriteerillä tai ominaisuudella kuin sillä, että jokaisella Homo Sapiens -lajin jäsenellä on luovuttamaton ihmisarvo, niin silloin ei kenelläkään ihmisellä olisi mitään objektiivista ihmisarvoa. Tällöin vedettäisiin matto koko ihmisarvon ja sitä myötä ihmisyyden moraalin sekä etiikan alta.

Jos sikiöllä ei ole ihmisarvoa, vaikka se on lajiltaan Homo Sapiens, silloin ei voida sanoa, että millään myöhemmälläkään yksilön kehitysvaiheella olisi mitään objektiivista ihmisarvoa. Jos ihmissikiöltä riistetään ihmisarvo ja oikeus elää, vaikka sillä verukkeella että kyseessä on vaikeavammainen tai sairas lapsi, saatika vain sen vuoksi että lapsen saaminen ei sovi äidin elämäntilanteeseen, silloin ihmisarvo voidaan riistää keneltä hyvänsä.

Tällöin voidaankin alkaa lahtaamaan sairaita tai kehitysvammaisia aikuisia, vanhuksia tai muka väärän värisiä ihmisiä. Sikiö on Homo Sapiens, jolla on ihmisarvo. Jos tämä kiistetään, kiistetään universaali ja objektiivinen ihmisarvo. Tällöin tie on eettisesti vapaasti auki vaikka kohti pakkoeutanasiaa, rodunjalostusta ja joukkomurhia.

Ainoa edes joten kuten puolusteltavissa oleva syy sikiön tappamiseen on se, jos äidin henki on vaarassa. Silloinkin asetetaan vastakkain kaksi täysin samanarvoista elämää, ja kysymys on, syyllistyäkö lapsen murhaan vaiko äidin? Sikiön henki ei ole yhtään arvottomampi kuin äidin. Äidillä on vastuu valinnasta, mutta lääkäri, joka toimenpiteen suorittaa, on laillistettu pyöveli.

Kenelläkään joka hyväksyy abortin, muutoin kuin ehkä äidin hengen pelastamiseksi, ei näin ollen ole moraalisesti varaa tuomita muitakaan murhia, joita perustellaan tapettavien ”epäsopivilla” ominaisuuksilla. Jokainen abortin laajemmassa mitassa hyväksyvä on samassa alta pettävän etiikan ja pahuuden suossa natsien, sarjamurhaajien ja eugenistien kanssa. Myöskin jokainen yhteiskunta, joka abortin laajemmassa mitassa hyväksyy, on moraalisesti samassa jamassa.

Jokainen abortin toimeenpannut tai toimeenpaneva lääkäri on vähintäänkin pyöveli, ellei peräti Mengele, ja jokainen, varsinkin turhan, abortin lapselleen hankkinut on verrannollinen tyyppeihin, jotka murhaavat toisia ihmisiä vain oman mukavuudenhalunsa vuoksi.

Ja tähän loppuun oma, subjektiivinen mielipide: Tekopyhyyden huipentuma on abortteja toimeenpaneva lääkäri, joka silti vastustaa esim. turkistarhausta tai metsästystä ”viattomien eläinten” tappamisen vuoksi.

---------------------
Edit 3.4.2010
YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista määrittelee lapsen oikeudet ennen ja jälkeen syntymän. Tämän nojalla sikiökin on Suomessa luokiteltu lapseksi ja hänellä on sama perustuslain suoja kuin aikuisillakin. Tätä asiaa ei vain yleisesti Suomessa haluta tietää, saati että sitä meillä(kään) noudatettaisiin.

Puolustusvoimien olemassaolon tarkoitus, sodan psykologinen realismi, ja moraali

Ihmisten kansakunnat ja valtiot, samoin kuin myös eläinten sosiaaliset laumayhteisöt (mm. muurahaiset, apinat, ampiaiset, sudet, jne), käyvät kamppailua ruoasta, resursseista ja elintilasta. Tämän vuoksi sota näyttää olevan yleismaailmallinen ja yleisluonnollinen ilmiö. Siksi jos haluaa rauhaa, pitää valmistautua sotaan, ja pyrkiä siihen, ettei kellään olisi, ainakaan liian pahaa, puutetta ruoasta, resursseista ja elintilasta.

Aseettomus ja armeijattomuus ei tuo rauhaa, pikemminkin päin vastoin, sillä ruoan ja/tai resurssien ja/tai elintilan puutteen käydessä kovaksi, vain laajamittaisen ja organisoidun väkivallan eli sodan pelko on ihmisillä viimeinen esto sodan alkamiseksi. Tällainen on langenneen ihmisen laumaluonto.

Utooppinen kukkais-pasifismi - "aseet auroiksi niin rauha tulee" - ei toimi reaalimaailmassa, sillä ihmiset ja laumat käyvät aina kamppailua, ja kiistojen kärjistyessä seuraus on sota. Jos aseet on taottu auroiksi, sota käytäisiin kriisin kärjistyessä joka tapauksessa, vaikka sitten kivin ja kepein. "Joka takoo miekkansa auroiksi, kyntää sille joka ei niin tee".

Sotia on ollut, on ja tulee olemaan niin kauan kuin ihminen on nykyisenkaltainen olento. Siksi pitää olla armeija. Armeija kertoo muille laumoille, että meillä on oman elämämme ja yhteisömme säilyttämisedellytysten turvaamisintressi ja rajat, sekä olemme niiden suhteen tosissamme. Tämä mitään sievistelemättä ja suoraan sanottuna myös Suomen puolustusvoimien olemassaolon tarkoitus.

Armeija on koulu, jossa opetetaan sotimaan - toimimaan osanana kurinalaista, hierarkkista käskytysorganisaatiota - ja tappamaan vihollisia. Se on armeijan koulutuksellinen tarkoitus ja päämäärä. Tämän toteutumiseksi armeija toimii myös käytännössä ns. "miesten kouluna", joka pyrkii luomaan jäsenilleen sisäistä yhteisöllisyyttä ja lojaalisuutta omaa kansakuntaa ja sen intressejä kohtaan.

Sota on tila, joka tekee yksilöistä murhaajia tahtomattaan. "Älä tapa" on käsky, jonka rikkominen on murhaamista, mutta sodassa se on välttämättömyys ja pakko. Kahden lauman eli kansan intressien ristiriitainen kärjistyminen sotatilaan on vakava asia. Ihminen joutuu tappamaan lajitovereitaan turvatakseen oman laumansa edut. Sodassa ei ole kyse vihollisen vihaamisesta, vaan siitä, kumpaa rakastaa enemmän; omaa perhettään ja laumaansa, vaiko vastustajan perhettä ja laumaa. Kumman etu on yksilölle tärkeämpi?

Vihan tunne vastapuolta kohtaan nousee tuossa tilanteessa yksilölle psyykkisenä defenssinä ja suojausmekanismina; voidakseen tehdä kammottavan välttämättömyyden - tappaa toisia ihmisiä - on hänen oman mielensä tasapainon vuoksi pakko epäinhimillistää vihollinen mielessään, jotta luonnollinen ja terve esto lajitoverin tappamista kohtaan voidaan kiertää ilman että ihmisen psyyke menee täysin toimintakyvyttömäksi.

Tämä tapahtuu yleensä kollektiivisesti ikään kuin vaistomaisesti. Se on laumapsykologinen mekanismi, joka on luonnollinen ihmislajille, mutta jotta kyseinen psykologinen prosessi nopeutuisi, on tätä tarkoitusta palvelemaan luotu myös tietoisesti tarkoituksella ja psykologisella oveluudella valtiolliset propagandakoneistot.

Tästä huolimatta sota raiskaa sotilaan mielen, jättää hänen sieluunsa haavat, ja johtaa usein, henkilöstä riippuen, vakaviin traumoihin, omantunnon kovettumiseen tai mielenterveyden menetykseen loppuiäksi. Eli nekin sotilaat, jotka palaavat hengissä sodasta, ovat tappaessaan joutuneet tappamaan osan itsestään. Onnellisessa asemassa silloin ovat ne sotilaat, jotka eivät itse olen nähneet ihmisten kuolevan omien käsiensä kautta. Poikkeuksena ovat tietenkin psykopaattiset luonteet.

Pohjimmiltaan, yksilötasolla, sodassa tappamaan suostumisessa on kyse rakkaudesta, tai lievemmin sanottuna välittämisestä. Kysymys kuuluu; Rakastaako ihminen omia läheisiään ja heidän turvallisuutensa, olemassaolonsa ja selvitymisensä edistämistä enemmän kuin toisen kansan eli lauman turvallisuutta? Sota pakottaa yksilöihmistä tekemään tämän valinnan, ja tekee sotaan joutuneista sotilaista murhaajia. Syyllinen tähän ei ole yksilö tai armeija tai edes armeijan luonut yhteiskunta, vaan sota ja ne tahot, jotka antoivat kahden lauman välisen intressiristiriidan kärjistyä sodaksi.

Vastuu on aina johtajilla. Mielestäni vastuun logiikka kasvattaa syyllisyyden taakan kuin saastemyrkkykertymän ravintoketjussa; sotilas yksilönä on syyllinen vain niiden ihmisten vereen jotka hän itse tappaa, komentava upseeri on syyllinen kaikkien niiden vereen jotka hän käskee alaistensa tappaa, ja armeijan ylipäällikkö on syyllinen kaikkien armeijansa sotilaiden tappamien ihmisten vereen. Sama juttu molemmilla sodan osapuolilla, paitsi että sodan aloittaneen osapuolen johtaja on syyllinen kaikkien sodassa kuolleiden vereen, sekä vihollisten että omiensa. Näin ollen ainoa moraalisesti 'hyväksyttävä' tai 'pakolla nieltävissä oleva' sota on puolustussota.

Kristittynä asiassa on mielestäni myös teologis-moraalinen ulottuvuus; Käsky: "Älä tartu miekkaan, sillä joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu", kuvastaa sitä, että sodan aloittaja on syyllinen ja vastuussa. Englanniksi sama menee: "Who lives by the sword shall die by the sword". Tämä periaate ja käsky ei siis kiellä puolustavaa osapuolta tarttumasta aseisiin, vaan on suunnattu sodan aloittavaa johtajaa vastaan, ja tarkoittaa sitä, että sodan aloittaja on käytännössä julistanut itselleen tuomion joutua kuolemaan väkivaltaisesti.

Käsky "Älä tapa" on hebreaksi kirjaimellisesti "Älä murhaa". Jo vanha hebrean kieli ja Mooseksen laki teki selvän juridisen eron sodassa tappamisen ja siviilissä murhaamisen välillä. Tämä ei ole kaikkien tiedossa, eikä moraalisesti ole välttämättä tarkoituksenmukaistakaan, sillä tätä sinällään tosiasiaa voisi häikäilemätön johtaja uskonnon nimissä käyttää hyökkäyssotien 'oikeuttamiseen' vastoin Jumalan tahtoa. Sillä Jumalan silmissä ei ole veren arvossa eroa tapetun ja tapetun välillä. Esim. kuningas Daavid kävi paljon (Raamatun kirjoitusten perusteella) ns. "oikeutettuja" sotia, mutta se oli silti Jumalan silmissä niin paha, ettei hän saanut rakentaa temppeliä Herran nimelle, vaan sen teki hänen poikansa Salomo ("Shalom" merkitsee rauhaa).

Rukoilkaamme rauhaa ja pyrkikäämme siihen. Silti, ja juuri sen vuoksi, myös varustautukaamme sotaan.

--------------
--------

P.S. Kuinka moni muuten tietää, että ns. "rauhanmerkin" keksivät natsit?

Saattaapa tuossa kukkaislapsella jos toisellakin mennä kahvit väärään kurkkuun...