Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pakistan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pakistan. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. helmikuuta 2012

Diplomaatit: Isku Iraniin saisi Pakistanin liittymään sotaan Iranin rinnalle

Peli kovenee. Aikaisemmin Venäjä ja Kiina ovat uhanneet voimatoimilla, jos länsi iskee Iraniin. Nyt eurooppalaiset diplomaatit Islamabadissa varoittavat, että jos Israel tai USA iskevät Irania vastaan, Pakistan katsoisi velvollisuudekseen liittyä sotaan Iranin rinnalle.

Arvio, että Pakistan asettuu ydinaseineen Iranin rinnalle länttä vastaan tehtävää vastaiskua varten, saattaa koko Lähi-itää koskevan tilannearvion uudelle tasolle. Pakistanilla uskotaan olevan ainakin 60 ydinpommia ja kehittynyt ohjuskalusto niiden kuljettamiseksi kohteisiinsa.

Ja vaikkei näin kävisikään, EU-maiden puolustusjärjestön entinen johtaja Nick Witney, monien muiden tavoin, arvioi että jo Irania vastaan mahdollisesti tehtävän iskun aikaansaama raju öljyn hinnan nousu suistaisi EMU-maat lamaan (joka on muuten tulossa joka tapauksessa). Erityisesti tämä tuntuisi kriisimaissa, kuten Italiassa ja Kreikassa, ja saattaisi hajottaa koko rahaliiton.

Witney (joka on muuten CFR-mies) olettaa, että hyökkäyksen jälkeen Iran tulisi todennäköisesti hyökkäämään eurooppalaisia intressejä vastaan alueella, mutta myös terroritoiminnan aktivoitumisen muodossa Euroopassa ja USA:ssa.

Lähde:

http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4185684,00.html


--------------------------
Lisäys 18.2 :

http://rt.com/news/pakistan-support-iran-us-attack-593/

"Pakistan has pledged to support Iran if the US launches a military attack against the Islamic Republic. The Pakistani president assured the Iranian leader that his country’s territory will not be used as a launch pad for such an assault.

­Should the United Stated decide to attack Iran, Pakistan will not support the move and will not allow the US to use its local airbases for military operations, the Pakistani leader Asif Ali Zardari said on Friday.

His assurances of support came during a meeting of the leaders of Pakistan, Iran, and Afghanistan in Islamabad. The talks are seen as Pakistan’s way of sending a message of defiance to the US.

Relations between Pakistan and the US are at an all-time low, after a November US air strike on a Pakistani border post killed 24 troops who were mistaken for Taliban militants. It took the Pentagon a month to reluctantly admit their part of the blame for the deadly mistake and offer apologies."

torstai 1. joulukuuta 2011

USA:n ja Pakistanin välirikko - Afganistanin sodan loppu ja USA:n vetäytyminen Keski-Aasiasta

USA:n ja Pakistanin välit ovat huonontuneet ohi sen pisteen, josta olisi voinut olla enää paluuta. Pakistan on sulkenut ja sulkemassa lopullisesti maan kautta Afganistaniin menevät USA:n huoltoreitit.

"Pakistani Interior Minister Rehman Malik on Sunday said that the supply of NATO has not been suspended; rather, it has been stopped permanently. Addressing the National Crisis Management Cell of Ministry of Interior, he strongly condemned the “accidental killing” of 24 Pakistani troops by NATO aircraft, which has prompted an angry response from Pakistan, further chilled the already volatile Pakistan-U.S. relations and dimmed any prospect of mutual trust."

Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että Afganistanin sota loppuu - hyvin pian.

Afganistanin operaation huollosta puolet kulkee maareittejä Pakistanin kautta, koska se on edullisempaa kuin ilmasilta. Erityisen tärkeä pääreitti oli nyt Pakistanin sulkema Khyberin sola. Jos USA/NATO siirtää kaiken huoltonsa ilmasillalle, sodan kustannukset nousevat sellaisiin mittoihin, että sen jatkaminen on mahdotonta ilman puolustusbudjetin paisuttamista tai vaihtoehtoisesti niiden uudelleen kohdentamista.

Jälkimmäinen tarkoittaisi sitä, että USA joutuisi säästämään voimakkaasti jostain muualta, ja se heikentäisi sen sotilaallista kokonaisiskuvoimaa. Ja siihen USA:lla ei olisi nyt varaa. Tällöin paljon mainostettu "paluu Tyynelle merelle ja Itä-Aasiaan", eli joukkojen sijoittaminen ja keskittäminen Tyynenmeren alueelle jäisi silloin paljon suppeammaksi kuin on kaavailtu.

Siksi Afganistanin operaatiota odottaa hyvin pian voimakas supistaminen eli puhumme vetäytymisen aloittamisesta. Eli USA/NATO käytännössä vie pääosan joukoistaan pois Afganistanista. Se on pakkorako.

Mutta koska se ei halua Afganistanista "uutta media-Vietnamia", on tämä strateginen tappio ja karkuun lähtö - joka käytännössä tarkoittaa USA:n taholta Keski-Aasian alueen tunnustamista Kiinan ja Venäjän takapihaksi - naamioitava taktiseksi vetäytymiseksi ja vallansiirroksi Afgaaneille.

Vetäytymisen seurauksena on nimittäin vain ajan kysymys kun USA joutuu luopumaan intresseistään myös lähivuosina Venäjän kanssa Euraasian unioniin liittyvissä Turkmenistanissa, Tadzhikistanissa, Uzbekistanissa. Mutta ennen kaikkea välirikko Pakistanin kanssa on se, mikä sulkee USA:lta lopullisesti pääsyn Keski-Aasiaan.

Käytännössä tämä myös merkitsee Talebanin voiton tunnustamista, sillä Karzain nukkehallinto pysyy maassa pystyssä vain niin kauan kuin NATO-joukot ovat maassa ja lännen korruptioraha virtaa sen pystyssä pitämiseksi.

Lähdettiin soitellen sotaan, vetäydytään vähin äänin. Ja tämän vetäytymisen nolouden vähentämiseksi on odotettavissa medioissa kovaääninen mediaorkesteri sotilaallisten resurssien ja joukkojen Tyynelle merelle keskittämisestä.

Tämä tietenkin johtaa vastakkainasetteluun ja kilpavarusteluun Kiinan kanssa. Ja toisin kuin USA luulee, Kiinalle se passaa erittäin hyvin. Maailman kirjat ovat nimittäin kääntyneet niin, että Kiinalla on varaa nostaa puolustusmenojaan reippaasti, USA:lla taas on poliittis-taloudellinen katto tulossa vastaan.

Mitä enemmän USA pistää tiukalla olevia varojaan puolustukseen, sitä hankalammaksi tilanne muuttuu USA:n hallitukselle ja sitä enemmän maa heikkenee kansantaloudellisesti. Näin varsinkin kun edessä on suuri lama, mikä entisestään nostaa paineita budjettileikkauksille ja supistuksille. Piste, jossa amerikkalainen war-fare-state kasvatti kansantaloutta on jo ohitettu.

On muutenkin vain ajan kysymys, milloin USA joutuu myöntämään, ettei se ole enää planeetan johtava supervalta. Muodostuva Euraasian Unioni, sen olemassaoleva sotilasliitto CSTO ja Venäjän sekä Kiinan ja Keski-Aasian maiden yhteinen Shanghai Cooperative Organization, muodostavat yhdessä pian poolin, joka vähintäänkin tasapainottaa USA:n vallan maailmassa. Oman arvioni mukaan tämä tapahtuu viimeistään kuluvan vuosikymmenen puolivälissä.


---------------------------------
[Edit 16.12. Kiinan laivaston vara-amiraali ja tunnettu sotilaskommentaattori Zhang Zhaozhong varoitti joulukuun alussa, että “Kiina ei epäröi suojella Irania vaikka seuraus olisi Kolmas Maailmansota,”.]

torstai 20. toukokuuta 2010

Tänään on kansainvälinen Piirrä Mohammed -päivä


..joka on jo herättänyt hilpeyttä ainakin mm. Pakistanissa:

"Pakistan shuts down Facebook over 'Draw Mohammed Day'

Pakistan is blocking access to Facebook in response to an online group calling on people to draw the Prophet Mohammed, officials said Wednesday.


The Pakistan Telecommunication Authority issued the order a day before "Everybody Draw Mohammed Day," scheduled by a Facebook group with the same name.


"Obviously (the blocking of Facebook) is related to the objectionable material that was placed on Facebook. That is why it is blocked," said Khoram Ali Mehran of the telecommunication authority."


Jep jep, lainatakseni erästä tuttavaani: "Niin kauan kuin islamistit jatkavat kusipäistä toimintaansa, vittuilun on jatkuttava":