Suomi - Kristillinen maa jo ennen ristiretkiä
Näyttää erittäin vahvasti siltä, että käsitys jonka mukaan kristinuskon ja kulttuurin olisivat maahamme tuoneet ruotsalaiset, ei pidä uudemman tutkimuksen mukaan lainkaan paikkaansa. Kristinuskon kannalta merkille pantavaa on, että jo 900-luvun alussa, noin parisataa vuotta ennen väitettyä ensimmäistä ristiretkeä, noin 12% varsinais-suomalaisista oli arkeologian valossa kristittyjä, ja ilman miekkalähetystä (Suomen Historian Pikkujättiläinen 2004). On arveltu, että 1100-luvulla, siis väitetyn ensimmäisen ristiretken aikaan, Varsinais-Suomi ja Satakunta olisivat olleet jo pääosin kristittyä aluetta.
Emeritusprofessori Unto Salon mukaan kristinuskon historia Suomessa on vieläkin varhaisempaa perua. Arkeologian valossa kristinusko tuli Suomeen ennen Ruotsia. Ensimmäiset merkittävämmät arkeologiset merkit kristinuskosta Suomessa ovat 500-luvulta alkaen, ja ne ovat bysanttilaista alkuperää. Ensimmäiset merkit kristinuskosta Ruotsissa ovat vasta 600-luvulta, ja nekin bysanttilaista alkuperää. Kristinusko siis tuli idästä ja rantautui ensin Suomeen ja vasta myöhemmin Ruotsiin.
Salon mukaan kristinusko rantautui Kalantiin ja Satakunnan ydinalueille viimeistään 500-luvun lopulla, ja 600-luvun loppuun mennessä koko Satakunta, Kalanti, ja Etelä-Pohjanmaan rannikko sekä Lounais-Suomi olivat jo jossain määrin kristinuskon piirissä olevaa aluetta. Hämeeseen ja Karjalaan kristinusko levisi nykyisin vallitsevan käsityksen mukaan 800-luvulla, ja sielläkin se oli itäistä perua. Merkittävintä maamme kristillisen historian kannalta kuitenkin on, että bysanttilaisperäinen kristinusko oli 800-luvun loppuun mennessä levinnyt ja tunnettu koko suomalaisalueella, ja vanhaslaavilaisten kirkollisten lainasanojen, kuten suntio, pappi, Raamattu ja risti, perusteella Suomessa on ollut myös seurakuntia.
Suntio tulee muinais-venäjän tuomaria merkitsevästä sanasta. Tuohon aikaan "sodija":n tehtävä ei suinkaan ollut "seurakuntapalvelija", vaan hän vastasi seurakunnan hallinnosta ja järjestyksestä, kun papit taas vastasivat hengellisestä toiminnasta. Unto Salon mukaan on arkeologisten esinelöytöjen perusteella on todennäköistä, että maassamme on ollut myös seurakuntia ja kirkkoja. Hän arvelee, että niiltä paikoilta Suomessa, jossa nimi kirkko-esiintyy paikannimessä, mutta joissa ei ruotsalaisvallan aikana eikä myöhemminkään ole tiettävästi kirkkoja ollut, voitaisiin ehkä löytää näiden varhaisten bysanttilaisten puukirkkojen jäänteitä. Yksi mielenkiintoisimmista tällaisista paikoista ovat mielestäni Ruokolahden Kirkkomäki ja Luostarimäki, joissa ei ruotsalaisella eikä myöhemmällä ajalla tiedetä olleen moisia rakennuksia.
Tähän vielä ote Risti ja Rauta -teoksen esipuheesta, liittyen ensimmäiseen ruotsalaisten ristiretkeen Suomeen:
"Käännytys oli kuitenkin aseellisen hyökkäyksen kaunis kristillinen verho, sillä suomalaiset olivat puoliksi kristittyjä jo vanhastaan. Kalmistojen kristilliset korut ja muinaisvenäjästä omaksutut kristinuskon perustermit osoittavat, että kristinusko tunnettiin yleisesti koko suomalaisalueella, joskin vanhoihin uskomuksiin yhdistyneenä (Oma huomatus: Ortodoksia on sallivampaa kansanuskomuksia kohtaan kuin katolisuus tai luterilaisuus, uhrattiinhan Itä-Karjalassa härkiä praasniekan yhteydessä vielä 1800-luvullakin). Se oli johtanut ilmeisesti kristillisiin sukuihin ja muihin yhteisöihin. Mutta Suomen varhainen kristillisyys oli ortodoksialkuista eikä Rooman kannalta juuri pakanuutta parempaa, poikkeuksena Kalannin seutu, joka lienee liittynyt Rooman kirkkoon jo 1000-luvun jälkipuolella."
Rautakautiset kuninkaat ja Suomen kuningasaika
Vanhojen kronikoiden ja saagojen mukaan Suomessa oli päällikkö-kuninkaita ja järjestäytyneitä heimovaltioita ennen ruotsalaisten tuloa. Suomen heimokuningasaika alkoi ilmeisesti merovingiajalla 500-luvun lopulla. Tuolloin Suomessa alkoi arkeologian kannalta hyvin vauras ja rauhallinen aika ja kauppayhteydet olivat vilkkaat niin itään, etelään kuin länteenkin. Merkittävää on, että 500-luvun hautalöytöjen perusteella ainakin rikkaamman kansanosan elämä Suomessa oli tuohon aikaan vauraampaa kuin samaan aikaan Ruotsissa.
Heimokuningasaika alkoi Lounais-Suomesta. Unto Salon mukaan nimi 'Satakunta' tulee sotilaallisesta organisoitumisesta. Salon arvion mukaan Satakunnan ja Kalannin alue oli 600-luvulta eteenpäin jaettu Keski-Euroopasta levinneen organisoitumismallin mukaisesti kahteentoista 'Satakuntaan' ("Huntari" tai "Hundrare"). Kalanti oli jaettu neljään, ja muu maa eli Vakka-Suomi, Pohjois-Häme sekä Etelä-Pohjanmaa kahdeksaan 'satakuntaan'.
Jokaisen satakunnan piti varustaa 100 tai 120 miestä sotaan kuninkaan (heimopäällikkö) niin vaatiessa tai vihollisen uhatessa. Salon mukaan tämä Kalannin ja vanhan Satakunnan alueen sotilaallinen ja hallinnollinen organisoituminen ja käytännössä siis keskitetymmän hallinnon eli heimo-kuningaskunnan perustaminen ajoittuu arkeologian valossa viimeistään 600-luvun alkuun, mutta ehkä jopa jo 500-luvun lopulle. Tämä heimokuningasaika jatkui arkeologian valossa ainakin 900-luvun lopulle.
Koko viikinkiaikana skandinaavit riehuivat ja valloittivat maita ja mantuja niin idässä kuin lännessä, mutta eivät koskaan perustaneet Suomeen siirtokuntia (ennen 1000-luvun loppua), eivätkä pystyneet valloittamaan maata. Suomen rannoille ei pystytty tekemään kuin satunnaisia sota- ja ryöstöretkiä, mutta ei kunnon ekspansiota. Näin siksi, että 500-luvulta aina 900-luvun lopulle asti koko Länsi-Suomen rannikko, ja jokivarret aina Hankoniemeltä Etelä-Pohjanmaalle, oli organisoitu alueen maakuntien yhteisen puolustusjärjestelmän alle vartiopaikkoineen, varoituskokkoineen ja linnaketjuineen. Satakunta-järjestelmän sekä laajan puolustusjärjestelmän olemassaolo edellyttää koordinoitua hallintoa, ja vanhastaan pohjoiseurooppalaisen perinteen mukaisesti vähintään väljää heimokuningasvaltaa.
Norjalaisten ja Islantilaisten Saagojen mukaan nykyisen Suomen alueella oli tuohon aikaan kuningaskunta nimetä Kainuu eli Kvenaland ( joka myöhemmässä vaiheessa tunnettiin myös nimellä Suomi eli Finnland). Nimi kainu on varhais-germaanista perua merkitsee alavaa, merestä noussutta maata, viittaten Pohjanlahden rannikko-alueeseen. Satakunta-organisaation piiriin kuului Unto Salon mukaan koko vanha Satakunta (Kokemäenkartanon lääni) sisältäen Kalannin, nykyisen Pohjois-Hämeen ja valtaosan nykyistä Etelä-Pohjanmaata. Tämän Kainun alueen kulttuurinen ydin 500-luvun lopulta alkaen oli Kalanti, jonka vanha nimi, Kainland eli Kainuland, tunnettiin ja muistettiin vielä 1500-luvulla (Agricola). Ilmeisesti Kokemäki oli jonkinlainen alueen keskuspaikka. Nimi Kainuu siirtyi myöhemmin 800-luvulla Torniojokilaaksoon ja Länsi-Pohjaan. Nykyinen Kainuu oli lähinnä vanhan kainulaisen eränautinta-alueen itärajaa.
Skandisaagoissa Suomea kutsutaan Jotunheimiksi, Jotunien maaksi. Nimi tulee siitä, että saagojen mukaan ensimmäinen ja Kainuun kuningas on nimeltään Fornjót eli "Vanha-Jotuni". Orkney-saarten jaarlien saagassa mainitaan 900-luvun paikkeilla elänyt historiallinen henkilö, jaarli Rongvald. Tästä taaksepäin laskien saagassa mainittuja sukupolvia tullaan Fornjótin, "Kainuun ja Suomen kuninkaan" nimen kohdalla juuri 500-luvulle.
Kainulaiskuninkaiden alkuperästä
Jotuneista ja Fornjot-nimen suhteen on mielenkiintoista, että eräs Saksilainen kronikka 600-luvulta mainitsee Suomen ja Karjalan olemassaolon tuohon aikaan kuningaskuntina, jotka olisivat olleet juuttien perustamia. Arvellaankin, että Jotunheim -nimi tulee juuri juutti-sanasta, ja Fornjótin nimi voidaan kääntää myös tarkoittavan "Muinais-Juuttia". Juutit lähtivät 500-luvulla nykyisen Tanskan alueelta yhdessä anglien ja saksien kanssa Britanniaan, ja perustivat Englannin. Ilmeisesti jotkut lähtivät myös itään?
Mutta tuliko "juutteja" myös etelämpää? Reininmaan piispankirja 600-luvulta kertoo, että sata vuotta aiemmin, siis 500-luvun alussa, alueelta oli muuttanut paljon ihmisiä "jonnekin hyvin kauas pohjoiseen". Yllättäen Euran kalmiston arkeologiset löydöt voivat vahvistaa tätä Reininmaan piispan kertomaa. Arkeologit ovat löytäneet 500-luvulta Suomessa esineistöltään erittäin rikkaita hautalöydöksiä, joiden esineistö; frankkilaiset miekat, keihäät, varusteet ja korut sekä muut esineet, haudattujen ohella ovat tulleet suoraan Keski-Euroopan sydämestä, Frankfurtin seudulta eli Reininmaalta. Salo tosin arvelee, että haudat kuuluivat Keski-Euroopassa palkkasotureina palvelleille ja kotiin palanneille suomalaisille, mitä vastaan tosin sotii haudattujen ihmisten pituus.
Nimi Fornjot voidaan nimittäin kääntää myös "Muinais-Jätiksi". Kotimainen ja skandinaavinen kansanperinne tunteekin paljon tarinoita jättiläisistä. Suomalainen kansanperinne puhuu Kaleva-jättiläisestä ja tämän pojista. Tutkija Martti Linna vetääkin yhtäläisyysmerkin Fornjotin ja Kalevan välille. "Jättiläisyys" voi selittyä sillä, että Euran hautalöytöjen luurankojen pituus on miehillä jopa yli 190cm, kun tuohon aikaan Suomessa ja Skandinaviassa ihmisten keskipituus oli n. 140 ja 160 cm (Tanskalaiset ja Saksalaisethan ovat edelleenkin tunnetusti pitempiä kuin me suomalaiset). Kaleva-nimeen liittyen onkin mielenkiintoista, että 600-luvulla kirjoitettu anglosaksinen Widsith -kertomus kertoo, että "Caelic hallitsi suomalaisia". Linna pitää Caelic-nimeä germaanisena väännöksenä Kalevasta.
Norjan synty; Kainulaiskuninkaat Norjassa ja Länsi-Euroopan vanhat päällikkösuvut
Mielenkiintoista on se, että virallisesti Englannin vanhat kuninkaat ja iso osa muutakin Länsi-Euroopan aatelistoa johtaa sukupuunsa tästä Fornjótista, "Suomen ja Kainuun kuninkaasta". Saagojen mukaan Norri, joka oli Fornjotin jälkeläinen viidennessä polvessa, tuli veljensä ja miestensä kanssa Skandien yli, valtasi Trondheimin vuonon alueen ja perusti Norjan, eli Norrin valtakunnan. Vielä nykyistenkin "virallisten" sukupuiden mukaan vanhat Norjan kuninkaat, Orkney-saarten jaarlit ja Normandian herttuat kuten Wilhelm Valloittaja polvetuvat hänestä. Wilhelmistä taas Englannin ylä-aateli ja vanhat kuninkaat. Näin ollen, jos sukupuu pitäisi paikkansa, vanha suomalainen Fornjotin/Kalevan dynastia istui Englannin valtaistuimilla vielä ennen kuin nykyiset Tudor-sukuiset (alk. Sachsen-Coburg-Gotha) kuninkaat tulivat Britannian valtaistuimelle pari sataa vuotta sitten.
Kysymys, että minkä takia kainulainen päällikönpoika Norri lähtisi veljensä kanssa valloittamaan Trondheimin vuonon aluetta, voi saada vastauksensa juuri Norjan nimestä. Nimittäin "Norge" eli "Norrwegen" tarkoittaa 'Norrin tietä'. Tälle löytyy hyvinkin mielenkiintoinen selitys.
Nimittäin kainulaispäälliköiden menestys Länsi-Suomessa perustui hyvin pitkälti ja jo vanhastaan turkiskauppaan. Kansainvaellusaikana Keski-Eurooppa ja Itämeren eteläosat olivat levotonta seutua, jossa kansat, sotajoukot ja ryöstöpartiot liikkuivat. Tämän takia jo roomalaisaikana toiminut permiläisten ja merjalaisten kauppiaiden välittämä turkiskauppa nykyisen Keski- ja Pohjois Venäjän alueelta Länsi-Eurooppaan, Brittein saarille ja Galliaan, joutui etsimään uusia väyliä. Syntyi kaksi tai kolme reittiä Suomenlahden pohjukasta eteenpäin: Merireitti kulki Lounais-Suomen ja Gotlannin kautta Tanskaan, ja eteenpäin. Tämän kauppareitin varaan perustui Gotlannin kauppiaiden menestys varhaiskeskiajalla. Toinen reitti kulki sisämaavesitöjä pitkin Laatokalta Suomen järviseutujen ja Kokemäenjoen kautta Kalantiin, ja siitä Ruotsin järviseutujen kautta Atlantille.
700-luvun alussa, johon aikaan Hvérsu Noregr Bygdistí-saagan perusteella Norrin retki voidaan ajoittaa, oli poikkeuksellisen levotonta sotien takia. Myös Etelä-Skandinaviassa oli levotonta. Siksi idän turkiskauppa tarvitsi uuden, turvallisen tien Atlantille. Siksi otaksun, että piti avata 'Norrin tie'; kolmas reitti turkiskaupan välittämiseen, Pohjanmaan kautta Ruotsin jokia ylös, skandien yli Trondheimin vuodon rannoille, ja siitä meritse eteenpäin. Tämä selitys on mielestäni todennäköisin ja järjellisin syy selittämään Norrin ja hänen kumppaniensa operaatio, sikäli jos uskomme saaga-historiikkeja. Norrin veljen Gorrin kautta Fornjótin kuningassuku levisi Norjaan, Tanskaan, ja viikinkien mukana Normandiaan ja Englantiin.
Karjalan perustaminen ja suomalainen Rurik
Karjalan perustamisesta olen lukenut väitteen jonka mukaan Tatishtshevin Venäjän Historian kronikan ensi painos 1740-luvun alussa kertoisi, että kuningas Fornjótin poika, Kari (saagojen mukaan Norrin isoisoisoisä) tuli ja perusti Laatokan rannalle Karila-nimisen kauppapaikan, venäjäksi "Korela", josta Karjala ja karjalaiset olisivat saaneet nimensä. Tämä "Korela" tunnetiin ennen viime sotia Käkisalmen kaupunkina. Jos Kainuu perustettiin 500-600-lukujen taitteessa, ja saksilainen kronikka mainitsee Karjalan 600-luvulla, niin sen perustamisen on täytynyt tapahtua 600-luvun alkupuoliskolla. Skandisaagojen mukaan Kari oli Suomen ja Kainuun kuningas isänsä Fornjótin jälkeen. Arkeologian kannalta asutus Laatokan pohjois- ja länsirannoilla tosin tihenee vasta 800-luvulla.
Novgorodiin liittyen on mielenkiintoista, että Rurik, joka oli oletettavasti Rodslagenin "ruotsalainen" viikinkinkuningas, ja josta tuli Novgorodin ensimmäinen hallitsija 900-luvulla, oli suomalaista alkuperää. Tämän todistaa moderni DNA-tutkimus. Rurikin jälkeläisten geneettinen isälinja on nimittäin suomalaista/Pohjois-Euraasialaista N3 Y-DNA-haploryhmää. Kaikki DNA-testatut Rurikin jälkeläiset, mukaan lukien vanhaan venäläiseen aateliin kuuluvat ruhtinaat, kuten ruhtinas Gagarin ja Pariisissa asuva ruhtinas Dmitri Shahavskoi, ovat Y-DNA -haploryhmältään Suomalais-ugrilaista eli Pohjois-Euraasialaista N3 isälinjaa, ei siis kumpaakaan läntistä, ei germaanista I-ryhmää, eikä Länsi-Eurooppalaista R1b:täkään, saatikka että slaavilaista R1a:ta. Lisäksi venäläiset kronikat kertovat, että Rurikin kruunajaisissa (kun hänestä tuli Novgorodin hallitsija) oli läsnä Suomen ja Karjalan kunikaat.
Rurikin "ruotsalaisuus" on tosin viime aikoina kyseenalaistettu, sillä toisten tutkijoiden mukaan hän oli Tanskalaista Skyldingien kuningassukua edustava prinssi Rügenin saarelta (nyk. Pohjois-Saksassa). Mikäli tämä pitää paikkansa, asia käy DNA:n osalta vielä mielenkiintoisemmaksi, sillä Skyldingit olivat, oman sukupuunsa perusteella, lähtöisin Norjan kuninkaista, ja siten kainulaisesta Fornjótista eli "Kalevasta".
Venäjän keisarinna Katariina Suuri ei kuulemma tykännyt suomensukuisten heimojen, "metsäläisten tshuudien" liian suuresta osuudesta Tatishtshevin kirjoittamassa Venäjän Historian kronikassa, ja erityisesti Novgorodin perustamisessa, ja hän käski poistaa edellä mainitut kohdat Tatishtshevin kronikan myöhemmistä painoksista. Ilmeisesti asenne vaivaa vielä nykyäänkin. DNA-tutkimuksissa nimittäin löytyi geneettisesti kaikkein lähintä sukua Rurikille oleva henkilö Suomesta, mikä on järkyttänyt venäläisiä historiantutkijota, jotka eivät viime aikoihin asti ole halunneet uskoa edes sitä, että Rurik olisi ollut viikinki, vaan halunneet pitää häntä slaavina, saatika sitten sitä että hän paljastuikin suomalais-sukuiseksi.
DNA-tutkimus ja lännestä tullut maahanmuutto
Liittyen 500-luvun migraatioihin Tanskan ja Saksan suunnalta on mielenkiintoista se, että DNA-tutkimus näyttäisi tukevan arkeologian, kieli- ja sanastotutkimuksten sekä joidenkin muidenkin lähteiden kertomaa rautakautisesta germaanien maahanmuutosta Suomeen. Nimittäin huomattavan suuri osa suomalaisten läntisistä Y-DNA -isälinjoista on paljon vanhempaa perua kuin ruotsinvallan ajalta. Skandinaavista eli pohjois-germaanista I1a Y-DNA (I1) haploryhmää esiintyy Suomessa suhteessa kaikkein eniten juuri Satakunnassa (52% miehistä) ja suomenkielisellä Etelä-Pohjanmaalla (47%). (Lähde: Lappalainen, T. et al. Regional differences among the Finns: A Y-chromosomal perspective. Gene). Merkittävää tässä on se, että Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla tätä pohjois-germaanista esi-isälinjaa ei ole paljonkaan enempää kuin sisämaassa Hämeessä (Ruotsinkielinen Pohjanmaa 36%, Häme 35%), ja Varsinais-Suomessa, missä maamme historiallisella ajalla olisi pitänyt olla kaikkein suurin ruotsalaisen maahanmuuton vaikutus, I1a -haploryhmää on vain 28%:lla miehistä. Yllättäen itäinen N3 haploryhmä on Varsinais-Suomessa yleisempi kuin missään muualla Länsi-Suomessa. Sitä edustaa 60% varsinais-suomalaisista miehistä (Lappalainen et al.)
Tämän valossa on mielestäni selvää, että ruotsinvallan ajalla maahamme lännestä tullut maahanmuutto on ollut väestön kokonaisuuden kannalta vähemmän merkityksellistä kuin aikaisempi rautakautinen ja sitä edeltänyt maahanmuutto, joka ei arkeologiaa ja varhaisaikoja käsittelevien lähteiden valossa ehkä tullutkaan maahamme Ruotsista vaan todennäköisesti etelämpää, Tanskasta ja Pohjois-Saksasta.
Tuhosivatko suomalaiset Birkan ja Eskilstunan 1000-luvun alussa?
Mieltäni on myös askarruttanut sellainen hypoteesi, että on mahdollista, että tällä vaietulla aiheella Suomen rautakautisista päällikkökuninkaista on mahdollisesti jotain tekemistä Bírkan tuhon kanssa. Vielä 900-luvun lopulla alussa Mälarenin laaksossa nykyisen Västeråsin lähistöllä sijainnut Bírka oli Skandinavian suurin ja koko Pohjolan toiseksi suurin kaupunki, heti nykyisen Kielin lähellä sijainneen Hedebyn (Hauthabu) jälkeen, ja ennen Oslovuonon rannalla sijainnutta Kaupangia (Nimi tarkoittaa kauppapaikkaa, ja sanasta juontuu muuten Suomen kielen sana 'kaupunki').
Bírka hävisi historian lehdiltä joskun ensimmäisen vuosituhannen taitteen tietämillä, eikä pitkään aikaan tiedetty miksi. Otaksuttiin, että kaupunki tuhottiin jonkun ruotsalaisten keskenään käymän kahinan seurauksena. Viime vuosikymmenellä Bírka löydettiin, ja kaivettiin esiin. Kaupunki oli todellakin ryöstetty ja hävitetty polttamalla. Oleellinen kysymys kuuluu, ketkä sen tekivät ja miksi?
Emeritusprofessori Unto Salon mukaan kristinuskon historia Suomessa on vieläkin varhaisempaa perua. Arkeologian valossa kristinusko tuli Suomeen ennen Ruotsia. Ensimmäiset merkittävämmät arkeologiset merkit kristinuskosta Suomessa ovat 500-luvulta alkaen, ja ne ovat bysanttilaista alkuperää. Ensimmäiset merkit kristinuskosta Ruotsissa ovat vasta 600-luvulta, ja nekin bysanttilaista alkuperää. Kristinusko siis tuli idästä ja rantautui ensin Suomeen ja vasta myöhemmin Ruotsiin.
Salon mukaan kristinusko rantautui Kalantiin ja Satakunnan ydinalueille viimeistään 500-luvun lopulla, ja 600-luvun loppuun mennessä koko Satakunta, Kalanti, ja Etelä-Pohjanmaan rannikko sekä Lounais-Suomi olivat jo jossain määrin kristinuskon piirissä olevaa aluetta. Hämeeseen ja Karjalaan kristinusko levisi nykyisin vallitsevan käsityksen mukaan 800-luvulla, ja sielläkin se oli itäistä perua. Merkittävintä maamme kristillisen historian kannalta kuitenkin on, että bysanttilaisperäinen kristinusko oli 800-luvun loppuun mennessä levinnyt ja tunnettu koko suomalaisalueella, ja vanhaslaavilaisten kirkollisten lainasanojen, kuten suntio, pappi, Raamattu ja risti, perusteella Suomessa on ollut myös seurakuntia.
Suntio tulee muinais-venäjän tuomaria merkitsevästä sanasta. Tuohon aikaan "sodija":n tehtävä ei suinkaan ollut "seurakuntapalvelija", vaan hän vastasi seurakunnan hallinnosta ja järjestyksestä, kun papit taas vastasivat hengellisestä toiminnasta. Unto Salon mukaan on arkeologisten esinelöytöjen perusteella on todennäköistä, että maassamme on ollut myös seurakuntia ja kirkkoja. Hän arvelee, että niiltä paikoilta Suomessa, jossa nimi kirkko-esiintyy paikannimessä, mutta joissa ei ruotsalaisvallan aikana eikä myöhemminkään ole tiettävästi kirkkoja ollut, voitaisiin ehkä löytää näiden varhaisten bysanttilaisten puukirkkojen jäänteitä. Yksi mielenkiintoisimmista tällaisista paikoista ovat mielestäni Ruokolahden Kirkkomäki ja Luostarimäki, joissa ei ruotsalaisella eikä myöhemmällä ajalla tiedetä olleen moisia rakennuksia.
Tähän vielä ote Risti ja Rauta -teoksen esipuheesta, liittyen ensimmäiseen ruotsalaisten ristiretkeen Suomeen:
"Käännytys oli kuitenkin aseellisen hyökkäyksen kaunis kristillinen verho, sillä suomalaiset olivat puoliksi kristittyjä jo vanhastaan. Kalmistojen kristilliset korut ja muinaisvenäjästä omaksutut kristinuskon perustermit osoittavat, että kristinusko tunnettiin yleisesti koko suomalaisalueella, joskin vanhoihin uskomuksiin yhdistyneenä (Oma huomatus: Ortodoksia on sallivampaa kansanuskomuksia kohtaan kuin katolisuus tai luterilaisuus, uhrattiinhan Itä-Karjalassa härkiä praasniekan yhteydessä vielä 1800-luvullakin). Se oli johtanut ilmeisesti kristillisiin sukuihin ja muihin yhteisöihin. Mutta Suomen varhainen kristillisyys oli ortodoksialkuista eikä Rooman kannalta juuri pakanuutta parempaa, poikkeuksena Kalannin seutu, joka lienee liittynyt Rooman kirkkoon jo 1000-luvun jälkipuolella."
Rautakautiset kuninkaat ja Suomen kuningasaika
Vanhojen kronikoiden ja saagojen mukaan Suomessa oli päällikkö-kuninkaita ja järjestäytyneitä heimovaltioita ennen ruotsalaisten tuloa. Suomen heimokuningasaika alkoi ilmeisesti merovingiajalla 500-luvun lopulla. Tuolloin Suomessa alkoi arkeologian kannalta hyvin vauras ja rauhallinen aika ja kauppayhteydet olivat vilkkaat niin itään, etelään kuin länteenkin. Merkittävää on, että 500-luvun hautalöytöjen perusteella ainakin rikkaamman kansanosan elämä Suomessa oli tuohon aikaan vauraampaa kuin samaan aikaan Ruotsissa.
Heimokuningasaika alkoi Lounais-Suomesta. Unto Salon mukaan nimi 'Satakunta' tulee sotilaallisesta organisoitumisesta. Salon arvion mukaan Satakunnan ja Kalannin alue oli 600-luvulta eteenpäin jaettu Keski-Euroopasta levinneen organisoitumismallin mukaisesti kahteentoista 'Satakuntaan' ("Huntari" tai "Hundrare"). Kalanti oli jaettu neljään, ja muu maa eli Vakka-Suomi, Pohjois-Häme sekä Etelä-Pohjanmaa kahdeksaan 'satakuntaan'.
Jokaisen satakunnan piti varustaa 100 tai 120 miestä sotaan kuninkaan (heimopäällikkö) niin vaatiessa tai vihollisen uhatessa. Salon mukaan tämä Kalannin ja vanhan Satakunnan alueen sotilaallinen ja hallinnollinen organisoituminen ja käytännössä siis keskitetymmän hallinnon eli heimo-kuningaskunnan perustaminen ajoittuu arkeologian valossa viimeistään 600-luvun alkuun, mutta ehkä jopa jo 500-luvun lopulle. Tämä heimokuningasaika jatkui arkeologian valossa ainakin 900-luvun lopulle.
Koko viikinkiaikana skandinaavit riehuivat ja valloittivat maita ja mantuja niin idässä kuin lännessä, mutta eivät koskaan perustaneet Suomeen siirtokuntia (ennen 1000-luvun loppua), eivätkä pystyneet valloittamaan maata. Suomen rannoille ei pystytty tekemään kuin satunnaisia sota- ja ryöstöretkiä, mutta ei kunnon ekspansiota. Näin siksi, että 500-luvulta aina 900-luvun lopulle asti koko Länsi-Suomen rannikko, ja jokivarret aina Hankoniemeltä Etelä-Pohjanmaalle, oli organisoitu alueen maakuntien yhteisen puolustusjärjestelmän alle vartiopaikkoineen, varoituskokkoineen ja linnaketjuineen. Satakunta-järjestelmän sekä laajan puolustusjärjestelmän olemassaolo edellyttää koordinoitua hallintoa, ja vanhastaan pohjoiseurooppalaisen perinteen mukaisesti vähintään väljää heimokuningasvaltaa.
Norjalaisten ja Islantilaisten Saagojen mukaan nykyisen Suomen alueella oli tuohon aikaan kuningaskunta nimetä Kainuu eli Kvenaland ( joka myöhemmässä vaiheessa tunnettiin myös nimellä Suomi eli Finnland). Nimi kainu on varhais-germaanista perua merkitsee alavaa, merestä noussutta maata, viittaten Pohjanlahden rannikko-alueeseen. Satakunta-organisaation piiriin kuului Unto Salon mukaan koko vanha Satakunta (Kokemäenkartanon lääni) sisältäen Kalannin, nykyisen Pohjois-Hämeen ja valtaosan nykyistä Etelä-Pohjanmaata. Tämän Kainun alueen kulttuurinen ydin 500-luvun lopulta alkaen oli Kalanti, jonka vanha nimi, Kainland eli Kainuland, tunnettiin ja muistettiin vielä 1500-luvulla (Agricola). Ilmeisesti Kokemäki oli jonkinlainen alueen keskuspaikka. Nimi Kainuu siirtyi myöhemmin 800-luvulla Torniojokilaaksoon ja Länsi-Pohjaan. Nykyinen Kainuu oli lähinnä vanhan kainulaisen eränautinta-alueen itärajaa.
Skandisaagoissa Suomea kutsutaan Jotunheimiksi, Jotunien maaksi. Nimi tulee siitä, että saagojen mukaan ensimmäinen ja Kainuun kuningas on nimeltään Fornjót eli "Vanha-Jotuni". Orkney-saarten jaarlien saagassa mainitaan 900-luvun paikkeilla elänyt historiallinen henkilö, jaarli Rongvald. Tästä taaksepäin laskien saagassa mainittuja sukupolvia tullaan Fornjótin, "Kainuun ja Suomen kuninkaan" nimen kohdalla juuri 500-luvulle.
Kainulaiskuninkaiden alkuperästä
Jotuneista ja Fornjot-nimen suhteen on mielenkiintoista, että eräs Saksilainen kronikka 600-luvulta mainitsee Suomen ja Karjalan olemassaolon tuohon aikaan kuningaskuntina, jotka olisivat olleet juuttien perustamia. Arvellaankin, että Jotunheim -nimi tulee juuri juutti-sanasta, ja Fornjótin nimi voidaan kääntää myös tarkoittavan "Muinais-Juuttia". Juutit lähtivät 500-luvulla nykyisen Tanskan alueelta yhdessä anglien ja saksien kanssa Britanniaan, ja perustivat Englannin. Ilmeisesti jotkut lähtivät myös itään?
Mutta tuliko "juutteja" myös etelämpää? Reininmaan piispankirja 600-luvulta kertoo, että sata vuotta aiemmin, siis 500-luvun alussa, alueelta oli muuttanut paljon ihmisiä "jonnekin hyvin kauas pohjoiseen". Yllättäen Euran kalmiston arkeologiset löydöt voivat vahvistaa tätä Reininmaan piispan kertomaa. Arkeologit ovat löytäneet 500-luvulta Suomessa esineistöltään erittäin rikkaita hautalöydöksiä, joiden esineistö; frankkilaiset miekat, keihäät, varusteet ja korut sekä muut esineet, haudattujen ohella ovat tulleet suoraan Keski-Euroopan sydämestä, Frankfurtin seudulta eli Reininmaalta. Salo tosin arvelee, että haudat kuuluivat Keski-Euroopassa palkkasotureina palvelleille ja kotiin palanneille suomalaisille, mitä vastaan tosin sotii haudattujen ihmisten pituus.
Nimi Fornjot voidaan nimittäin kääntää myös "Muinais-Jätiksi". Kotimainen ja skandinaavinen kansanperinne tunteekin paljon tarinoita jättiläisistä. Suomalainen kansanperinne puhuu Kaleva-jättiläisestä ja tämän pojista. Tutkija Martti Linna vetääkin yhtäläisyysmerkin Fornjotin ja Kalevan välille. "Jättiläisyys" voi selittyä sillä, että Euran hautalöytöjen luurankojen pituus on miehillä jopa yli 190cm, kun tuohon aikaan Suomessa ja Skandinaviassa ihmisten keskipituus oli n. 140 ja 160 cm (Tanskalaiset ja Saksalaisethan ovat edelleenkin tunnetusti pitempiä kuin me suomalaiset). Kaleva-nimeen liittyen onkin mielenkiintoista, että 600-luvulla kirjoitettu anglosaksinen Widsith -kertomus kertoo, että "Caelic hallitsi suomalaisia". Linna pitää Caelic-nimeä germaanisena väännöksenä Kalevasta.
Norjan synty; Kainulaiskuninkaat Norjassa ja Länsi-Euroopan vanhat päällikkösuvut
Mielenkiintoista on se, että virallisesti Englannin vanhat kuninkaat ja iso osa muutakin Länsi-Euroopan aatelistoa johtaa sukupuunsa tästä Fornjótista, "Suomen ja Kainuun kuninkaasta". Saagojen mukaan Norri, joka oli Fornjotin jälkeläinen viidennessä polvessa, tuli veljensä ja miestensä kanssa Skandien yli, valtasi Trondheimin vuonon alueen ja perusti Norjan, eli Norrin valtakunnan. Vielä nykyistenkin "virallisten" sukupuiden mukaan vanhat Norjan kuninkaat, Orkney-saarten jaarlit ja Normandian herttuat kuten Wilhelm Valloittaja polvetuvat hänestä. Wilhelmistä taas Englannin ylä-aateli ja vanhat kuninkaat. Näin ollen, jos sukupuu pitäisi paikkansa, vanha suomalainen Fornjotin/Kalevan dynastia istui Englannin valtaistuimilla vielä ennen kuin nykyiset Tudor-sukuiset (alk. Sachsen-Coburg-Gotha) kuninkaat tulivat Britannian valtaistuimelle pari sataa vuotta sitten.
Kysymys, että minkä takia kainulainen päällikönpoika Norri lähtisi veljensä kanssa valloittamaan Trondheimin vuonon aluetta, voi saada vastauksensa juuri Norjan nimestä. Nimittäin "Norge" eli "Norrwegen" tarkoittaa 'Norrin tietä'. Tälle löytyy hyvinkin mielenkiintoinen selitys.
Nimittäin kainulaispäälliköiden menestys Länsi-Suomessa perustui hyvin pitkälti ja jo vanhastaan turkiskauppaan. Kansainvaellusaikana Keski-Eurooppa ja Itämeren eteläosat olivat levotonta seutua, jossa kansat, sotajoukot ja ryöstöpartiot liikkuivat. Tämän takia jo roomalaisaikana toiminut permiläisten ja merjalaisten kauppiaiden välittämä turkiskauppa nykyisen Keski- ja Pohjois Venäjän alueelta Länsi-Eurooppaan, Brittein saarille ja Galliaan, joutui etsimään uusia väyliä. Syntyi kaksi tai kolme reittiä Suomenlahden pohjukasta eteenpäin: Merireitti kulki Lounais-Suomen ja Gotlannin kautta Tanskaan, ja eteenpäin. Tämän kauppareitin varaan perustui Gotlannin kauppiaiden menestys varhaiskeskiajalla. Toinen reitti kulki sisämaavesitöjä pitkin Laatokalta Suomen järviseutujen ja Kokemäenjoen kautta Kalantiin, ja siitä Ruotsin järviseutujen kautta Atlantille.
700-luvun alussa, johon aikaan Hvérsu Noregr Bygdistí-saagan perusteella Norrin retki voidaan ajoittaa, oli poikkeuksellisen levotonta sotien takia. Myös Etelä-Skandinaviassa oli levotonta. Siksi idän turkiskauppa tarvitsi uuden, turvallisen tien Atlantille. Siksi otaksun, että piti avata 'Norrin tie'; kolmas reitti turkiskaupan välittämiseen, Pohjanmaan kautta Ruotsin jokia ylös, skandien yli Trondheimin vuodon rannoille, ja siitä meritse eteenpäin. Tämä selitys on mielestäni todennäköisin ja järjellisin syy selittämään Norrin ja hänen kumppaniensa operaatio, sikäli jos uskomme saaga-historiikkeja. Norrin veljen Gorrin kautta Fornjótin kuningassuku levisi Norjaan, Tanskaan, ja viikinkien mukana Normandiaan ja Englantiin.
Karjalan perustaminen ja suomalainen Rurik
Karjalan perustamisesta olen lukenut väitteen jonka mukaan Tatishtshevin Venäjän Historian kronikan ensi painos 1740-luvun alussa kertoisi, että kuningas Fornjótin poika, Kari (saagojen mukaan Norrin isoisoisoisä) tuli ja perusti Laatokan rannalle Karila-nimisen kauppapaikan, venäjäksi "Korela", josta Karjala ja karjalaiset olisivat saaneet nimensä. Tämä "Korela" tunnetiin ennen viime sotia Käkisalmen kaupunkina. Jos Kainuu perustettiin 500-600-lukujen taitteessa, ja saksilainen kronikka mainitsee Karjalan 600-luvulla, niin sen perustamisen on täytynyt tapahtua 600-luvun alkupuoliskolla. Skandisaagojen mukaan Kari oli Suomen ja Kainuun kuningas isänsä Fornjótin jälkeen. Arkeologian kannalta asutus Laatokan pohjois- ja länsirannoilla tosin tihenee vasta 800-luvulla.
Novgorodiin liittyen on mielenkiintoista, että Rurik, joka oli oletettavasti Rodslagenin "ruotsalainen" viikinkinkuningas, ja josta tuli Novgorodin ensimmäinen hallitsija 900-luvulla, oli suomalaista alkuperää. Tämän todistaa moderni DNA-tutkimus. Rurikin jälkeläisten geneettinen isälinja on nimittäin suomalaista/Pohjois-Euraasialaista N3 Y-DNA-haploryhmää. Kaikki DNA-testatut Rurikin jälkeläiset, mukaan lukien vanhaan venäläiseen aateliin kuuluvat ruhtinaat, kuten ruhtinas Gagarin ja Pariisissa asuva ruhtinas Dmitri Shahavskoi, ovat Y-DNA -haploryhmältään Suomalais-ugrilaista eli Pohjois-Euraasialaista N3 isälinjaa, ei siis kumpaakaan läntistä, ei germaanista I-ryhmää, eikä Länsi-Eurooppalaista R1b:täkään, saatikka että slaavilaista R1a:ta. Lisäksi venäläiset kronikat kertovat, että Rurikin kruunajaisissa (kun hänestä tuli Novgorodin hallitsija) oli läsnä Suomen ja Karjalan kunikaat.
Rurikin "ruotsalaisuus" on tosin viime aikoina kyseenalaistettu, sillä toisten tutkijoiden mukaan hän oli Tanskalaista Skyldingien kuningassukua edustava prinssi Rügenin saarelta (nyk. Pohjois-Saksassa). Mikäli tämä pitää paikkansa, asia käy DNA:n osalta vielä mielenkiintoisemmaksi, sillä Skyldingit olivat, oman sukupuunsa perusteella, lähtöisin Norjan kuninkaista, ja siten kainulaisesta Fornjótista eli "Kalevasta".
Venäjän keisarinna Katariina Suuri ei kuulemma tykännyt suomensukuisten heimojen, "metsäläisten tshuudien" liian suuresta osuudesta Tatishtshevin kirjoittamassa Venäjän Historian kronikassa, ja erityisesti Novgorodin perustamisessa, ja hän käski poistaa edellä mainitut kohdat Tatishtshevin kronikan myöhemmistä painoksista. Ilmeisesti asenne vaivaa vielä nykyäänkin. DNA-tutkimuksissa nimittäin löytyi geneettisesti kaikkein lähintä sukua Rurikille oleva henkilö Suomesta, mikä on järkyttänyt venäläisiä historiantutkijota, jotka eivät viime aikoihin asti ole halunneet uskoa edes sitä, että Rurik olisi ollut viikinki, vaan halunneet pitää häntä slaavina, saatika sitten sitä että hän paljastuikin suomalais-sukuiseksi.
DNA-tutkimus ja lännestä tullut maahanmuutto
Liittyen 500-luvun migraatioihin Tanskan ja Saksan suunnalta on mielenkiintoista se, että DNA-tutkimus näyttäisi tukevan arkeologian, kieli- ja sanastotutkimuksten sekä joidenkin muidenkin lähteiden kertomaa rautakautisesta germaanien maahanmuutosta Suomeen. Nimittäin huomattavan suuri osa suomalaisten läntisistä Y-DNA -isälinjoista on paljon vanhempaa perua kuin ruotsinvallan ajalta. Skandinaavista eli pohjois-germaanista I1a Y-DNA (I1) haploryhmää esiintyy Suomessa suhteessa kaikkein eniten juuri Satakunnassa (52% miehistä) ja suomenkielisellä Etelä-Pohjanmaalla (47%). (Lähde: Lappalainen, T. et al. Regional differences among the Finns: A Y-chromosomal perspective. Gene). Merkittävää tässä on se, että Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla tätä pohjois-germaanista esi-isälinjaa ei ole paljonkaan enempää kuin sisämaassa Hämeessä (Ruotsinkielinen Pohjanmaa 36%, Häme 35%), ja Varsinais-Suomessa, missä maamme historiallisella ajalla olisi pitänyt olla kaikkein suurin ruotsalaisen maahanmuuton vaikutus, I1a -haploryhmää on vain 28%:lla miehistä. Yllättäen itäinen N3 haploryhmä on Varsinais-Suomessa yleisempi kuin missään muualla Länsi-Suomessa. Sitä edustaa 60% varsinais-suomalaisista miehistä (Lappalainen et al.)
Tämän valossa on mielestäni selvää, että ruotsinvallan ajalla maahamme lännestä tullut maahanmuutto on ollut väestön kokonaisuuden kannalta vähemmän merkityksellistä kuin aikaisempi rautakautinen ja sitä edeltänyt maahanmuutto, joka ei arkeologiaa ja varhaisaikoja käsittelevien lähteiden valossa ehkä tullutkaan maahamme Ruotsista vaan todennäköisesti etelämpää, Tanskasta ja Pohjois-Saksasta.
Tuhosivatko suomalaiset Birkan ja Eskilstunan 1000-luvun alussa?
Mieltäni on myös askarruttanut sellainen hypoteesi, että on mahdollista, että tällä vaietulla aiheella Suomen rautakautisista päällikkökuninkaista on mahdollisesti jotain tekemistä Bírkan tuhon kanssa. Vielä 900-luvun lopulla alussa Mälarenin laaksossa nykyisen Västeråsin lähistöllä sijainnut Bírka oli Skandinavian suurin ja koko Pohjolan toiseksi suurin kaupunki, heti nykyisen Kielin lähellä sijainneen Hedebyn (Hauthabu) jälkeen, ja ennen Oslovuonon rannalla sijainnutta Kaupangia (Nimi tarkoittaa kauppapaikkaa, ja sanasta juontuu muuten Suomen kielen sana 'kaupunki').
Bírka hävisi historian lehdiltä joskun ensimmäisen vuosituhannen taitteen tietämillä, eikä pitkään aikaan tiedetty miksi. Otaksuttiin, että kaupunki tuhottiin jonkun ruotsalaisten keskenään käymän kahinan seurauksena. Viime vuosikymmenellä Bírka löydettiin, ja kaivettiin esiin. Kaupunki oli todellakin ryöstetty ja hävitetty polttamalla. Oleellinen kysymys kuuluu, ketkä sen tekivät ja miksi?
Tämä kysymys on oleellinen siksi, että tiedetään, että Bírkan tuhon jälkeen Sveanmaan pääkaupungiksi nousi väliaikaisesti naapurissa ollut Eskilstúna, jonka pian kävivät Novgorodilaisen kronikan mukaan karjalaiset hävittämässä (tämän jälkeen Sveanmaan pääkaupunki siirrettini puolustuksellisesti turvallisempaan paikkaan, Uppsalaan). Vastattain ruotsalaiset tutkijat mielestään kumosivat kronikan kertoman, sillä karjalaiset eivät ilmeisesti olleet koskaan käyneet ryöstelemässä Mälarenin aluetta, mutta ketkä sitten? Varmaa on kuitenkin, että sekä Bírka että Eskilstuna ryöstettiin ja tuhottiin suhteellisen lyhyen ajan sisällä, ja ilmeisesti asialla olivat idästä tulleet sotajoukot. Näin siksi, että jos norjalaiset tai tanskalaiset olisivat olleet asialla, toki he olisivat varmasti pitäneet Pohjolan toiseksi suurimman kaupungin tuhoamisreissustaan isoa ääntä, ja laulaneet sen saagoihin ja historiikkeihin, sillä vastaavista Kaupangin ja Hedebyn valtauksista on jäänyt jälki historiaan.
Novgorodilaiset eivät siis itse tuhonneet Eskilstunaa, vaan pistivät kronikoissaan sen karjalaisten piikkiin. Miksi? Otaksun syyn olevan se, että novgorodilaiset olivat ilmeisesti kuulleet asiasta heidän kauttaan. Tämä selittyisi sillä, että asialla olivat todellisuudessa suomalaiset, eli kyse oli länsisuomalaisten sotaretkestä Mälarenille.Oma hypoteesini on, että suomalaiset tuhosivat ruotsin pääkaupungin kahdesti, ensin Bírkan ja sitten Eskilstúnan, ja että ruotsalaiset tietoisesti ovat vaienneet tapahtuneesta, myöhemmän historian poliittisista syistä johtuen.
Vinkkiä asiaan antaa myös se, että viime aikoina on esitetty koko tarinan ensimmäisestä ristiretkestä Suomeen olevan jälkikäteen sepitetty, sillä siitä mainitaan ensi kerran vasta 1300-luvulla kirjoitetussa Eerikin kronikassa, ja jopa Vatikaani on vahvistanut, ettei Suomessa missään vaiheessa ole ollut Henrik-nimistä, eikä minkään muunkaan nimistä englantilaista piispaa. On esitetty varsin perusteltuja väitteitä, että koko ensimmäistä ristiretkeä ei koskaan ollutkaan, vaan korkeintaan kyseessä olisi ollut ruotsista tullut avustusjoukko Länsi-Suomalaisten taistelussa Karjalaisia vastaan. Tätä selittäisi se, että 1100-luvun alussa Kalanti ja Ruotsin itäsin maakunta Rodslagen, näyttävät olleen jonkinlaisessa liitossa keskenään. Näin ollen vasta ns. "toinen" ristiretki olisi ollutkin se ensimmäinen, ja vasta silloin Suomi olisi alistettu Ruotsin kuninkaan vallan alle.
Kun historiaa tarkastelee on mielenkiintoista miten sinnikkäästi, tarmokkaasti ja motivoituneesti, etten sanoisi suorastaan kostonhimoisesti, Birger Jaarli, jonka suku ilmeisesti oli ollut mahtisukuna jo Bírkan suuruuden aikana (Nimi Birger kun otaksuttavasti tarkoittaa: 'Bírkalainen'), alisti suomalaiset ruotsalaisvallan alle, ja miten hän halusi nimetä Hämeen keskiosat Pirkanmaaksi (Bírkaland). Oliko kyseessä tosiaan kosto? Se on mielestäni mahdollista, ja joka tapauksessa kosto mahdollisena motiivina selittäisi osaltaan hänen toimintaansa.
----------
Edit 2.3.2010 Täydennetty ja tehty lisäyksiä
Vinkkiä asiaan antaa myös se, että viime aikoina on esitetty koko tarinan ensimmäisestä ristiretkestä Suomeen olevan jälkikäteen sepitetty, sillä siitä mainitaan ensi kerran vasta 1300-luvulla kirjoitetussa Eerikin kronikassa, ja jopa Vatikaani on vahvistanut, ettei Suomessa missään vaiheessa ole ollut Henrik-nimistä, eikä minkään muunkaan nimistä englantilaista piispaa. On esitetty varsin perusteltuja väitteitä, että koko ensimmäistä ristiretkeä ei koskaan ollutkaan, vaan korkeintaan kyseessä olisi ollut ruotsista tullut avustusjoukko Länsi-Suomalaisten taistelussa Karjalaisia vastaan. Tätä selittäisi se, että 1100-luvun alussa Kalanti ja Ruotsin itäsin maakunta Rodslagen, näyttävät olleen jonkinlaisessa liitossa keskenään. Näin ollen vasta ns. "toinen" ristiretki olisi ollutkin se ensimmäinen, ja vasta silloin Suomi olisi alistettu Ruotsin kuninkaan vallan alle.
Kun historiaa tarkastelee on mielenkiintoista miten sinnikkäästi, tarmokkaasti ja motivoituneesti, etten sanoisi suorastaan kostonhimoisesti, Birger Jaarli, jonka suku ilmeisesti oli ollut mahtisukuna jo Bírkan suuruuden aikana (Nimi Birger kun otaksuttavasti tarkoittaa: 'Bírkalainen'), alisti suomalaiset ruotsalaisvallan alle, ja miten hän halusi nimetä Hämeen keskiosat Pirkanmaaksi (Bírkaland). Oliko kyseessä tosiaan kosto? Se on mielestäni mahdollista, ja joka tapauksessa kosto mahdollisena motiivina selittäisi osaltaan hänen toimintaansa.
----------
Edit 2.3.2010 Täydennetty ja tehty lisäyksiä
